Oletko kyllästynyt siihen, että uuden vuoden tavoitteet jäävät aina puolitiehen? Tiedätkö, miksi uudenvuodenlupaukset epäonnistuvat yhä uudelleen?

Syy ei ole sinussa – vaan ajoituksessa ja tavassa, jolla tavoitteet asetetaan.

 

Tee tästä vuodesta elämäsi menestynein vuosi !

Video Poster Image

Menestyksen vuosi 2025

Juuri tämä hetki on oikea asettaa tämän vuoden tavoitteesi

Katso webinaarin tallenne

 

Miksi Uutena Vuotena asettamasi tavoitteet ovat harvoin toteutuneet?

Moni asettaa uudenvuodenlupauksia tammikuun alussa, mutta suurin osa näistä tavoitteista epäonnistuu. Miksi?

Väärä ajoitus

Tammikuun alun energia ei tue uusien tavoitteiden asettamista. Tämä on aikaa vanhan käsittelemiseen ja irtipäästämiseen – ei uuden luomiseen.

Motivaation puute

Usein tavoitteet perustuvat ulkoisiin odotuksiin tai kiireeseen, eikä niissä oteta huomioon sitä, mikä oikeasti motivoi sinua sisältä käsin.

 

Ei suunnitelmaa

Tavoitteet jäävät epämääräisiksi ilman konkreettisia askelmerkkejä niiden toteuttamiseen.

 

Tiedät jo, että haluat enemmän – enemmän selkeyttä, enemmän merkitystä ja enemmän onnistumisia.
Mutta mitä, jos tällä kertaa tekisit kaiken toisin?

Ratkaisu: Aseta tavoitteesi oikeaan aikaan ja oikealla tavalla!

Menestyksen vuosi 2025 -webinaari opettaa sinulle, miten asetat tavoitteet, jotka ovat linjassa sekä oman sisäisen motivaation että maailmankaikkeuden tukevan energian kanssa.

Tammikuun 22. päivän energia on täydellinen uuden alun luomiseen. Tämä hetki tarjoaa sinulle tilaisuuden:
✅ Ymmärtää, mikä sinua todella motivoi ja miten tämä auttaa pysymään tavoitteissasi.
✅ Asettaa selkeät, merkitykselliset ja saavutettavat tavoitteet.
✅ Hyödyntää universumin energiaa, joka tukee sinua juuri nyt.
✅ Luoda konkreettinen toimintasuunnitelma, joka vie sinut unelmistasi todellisuuteen.

Webinaarin tiedot:

🗓 Päivämäärä: 22.1.2025
Aika: klo 18.00
📍 Paikka: Zoom

Webinaari on maksuton, ja mukaan mahtuu vain 100 nopeinta. Jos et pääse paikalle, lähetän sinulle tallenteen, jotta et jää mistään paitsi.

Mitä saat webinaarista?

Tämä ei ole vain tavallinen webinaari – tämä on mahdollisuus muuttaa elämäsi suunta:

  • Löydät oman "miksisi" – sen, mikä sinua oikeasti motivoi ja vie eteenpäin.
  • Opit luomaan tavoitteita, jotka eivät ole pelkkiä listoja, vaan merkityksellisiä ja sydämestä kumpuavia.
  • Saat konkreettiset työkalut tavoitteiden asettamiseen ja niiden toteuttamiseen.
  • Ymmärrät, miten oikea ajoitus voi olla ratkaiseva tekijä menestyksessäsi.

Tartu tilaisuuteen nyt!

Vuosi 2025 voi olla elämäsi käännekohta – jos päätät aloittaa oikein. Tämä webinaari on suunniteltu sinua varten.

Älä enää jää tavoitteidesi vangiksi tai toista samoja virheitä. Nyt on aika tehdä asiat toisin.

 

Katso webinaari maksutta nyt!

Haluatko viedä tämän vuoden suunnittelun ja tavoitteiden asettamisen aivan uudelle tasolle?

Webinaarissa tulen lanseeraamaan uuden, tehokkaan työkalupakin sinulle: "Menestyksen salaisuudet" -e-kirjan, joka on suunniteltu tukemaan sinua tavoitteidesi selkeyttämisessä ja toteuttamisessa.

Mutta en pysähtynyt pelkkään e-kirjaan – haluan tarjota sinulle kaikki mahdolliset keinot, joilla voit viedä tavoitteesi suunnittelusta käytäntöön. Siksi tein e-kirjaan liittyvän työkirjan, joka auttaa sinua työskentelemään tavoitteidesi parissa itsenäisesti konkreettisten harjoitusten avulla. Lisäksi haluan tarjota sinulle upeaa mahdollisuutta todella energisivoivaan ja asioita selkeyttävään henkilökohtaiseen valmennukseen, jossa yhdessä käymme läpi tavoitteesi ja rakennamme selkeät, käytännölliset toimintasuunnitelmat niiden toteuttamiseksi.

Näistä kuulet lisää webinaarissa. Mikäli sinua kiinnostaa enemmän työkalut kuin webinaari, liity tästä Mahdolliuuksien majakan sisäpiiriin ja kuulet täsä työkalupakista lisää pian webinaarin jälkeen!

Liity tästä